Voihan Vuohi! Lemmikkien herkkua sivuvirrasta
Voihan Vuohi Oy:n toiminnassa kiertotalous näkyy mm. omien sekä muiden sivuvirtojen hyödyntämiseen panostamisena. Voihan Vuohi! synnyttää näin ratkaisuillaan sidosryhmilleen arvoa pienentämällä toimittajien hukkaa ja sivuvirroille käyttöä sekä asiakkaille tuotteita, joissa kestävyyteen ja hukan pienentämiseen on panostettu.
Kiertotalouden pääliiketoimintamallit, joita casessa edistetään:
- Resurssien talteenotto
Lisätietoa liiketoimintamalleista:
Voihan Vuohi! sai alkunsa loppuvuodesta 2020, kun Shahlan ja Shirin Namiq etsivät konseptia, jonka avulla toteuttaa monipuolisesti vastuulliseen yrittämiseen liittyviä tavoitteitaan. Kun Vatajanrannan vuohitilan yrittäjät halusivat luopua meijeritoiminnasta, loksahtelivat palaset kohdalleen ja meijeri sai sisaruksista uudet omistajat. -Sekä minulla että Shirinillä oli vahva halu lähteä mukaan yritystoimintaan, että voisimme toimia työllistäjinä. Minä painotin mahdollisuutta tarjota työtä nuorille, joilla ei vielä ole juuri työkokemusta ja Shirin puolestaan oli kansainvälisessä kriisityössä nähnyt, miten suuri merkitys työnteolla on ihmisen elämänhallinnan ja omanarvontunnon näkökulmasta, yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja Shahlan Namiq kertoo.
Herajäätelö – sivuvirrasta kassavirraksi
Yritys sai uusien omistajien myötä hauskan, uuden ilmeen ja nimen. Prosesseja tarkastellessa löytyi myös kehitettävää. Eräs ongelma oli vuohenjuustojen valmistuksen hera, jota syntyy yhdeksänkertainen määrä tuotettua juustokiloa kohden. Aiemmin hera meni suoraan hävikkiin, mutta kekseliäät yrittäjät käänsivät hävikin hyödyksi ja näin syntyi ensimmäinen kotimainen koiranjäätelö, Voihan Kuono! Tuotemerkin alla myytävässä Kikin porkkanakätkössä hyödynnetään lähialueen porkkanantuottajan kakkoslaatuisia, mutta syömäkelpoisia porkkanoita ja Napon marjasaaliissa puolestaan alueella toimivan yrityksen marjapuristetta, sivuvirtoja nekin. Jäätelökuppi puolestaan on syötävä, joten pakkausjätettä syntyy hyvin vähän. Inspiraationa herajäätelölle ovat olleet ihan oikean elämän lemmikkikoirat, Shirin Namiqin Kiki sekä yrityksen graafikon Napo, joiden seikkailuja voi seurata Voihan Kuono! -brändin somekanavissa.
Kuten mikä tahansa elintarvike, sivuvirtatuotekin vaatii jatkuvaa palautteen keräämistä ja tuotekehitystä.
-Viimeisimpänä olemme joutuneet hiukan vahvistamaan koirajäätelöiden pakettia, että se kestää kuljetuksen. Materiaali tähänkin valittiin kuitenkin huolella ja päädyimme kierrätettävään kartonkiin. Uudistettu pakkaus kohotti tuotteen ilmettä ja toivottavasti löytää siten yhä paremmin kuluttajalle, kertoo Shahlan Namiq. Tuotekehityksessä haetaan myös uusia makuja, että jäätelö maistuisi yhä paremmin tarkkanenäiselle kohderyhmälle. -Onhan se sokerittomana, vitamiinipitoisena ja antioksidantteja sisältävänä tuotteena koiralle mainio herkkupala. Ainoastaan kuppi sisältää koossa pysymisen takia pienen määrän sokeria, hän jatkaa.
Vastuullisuustyötä näkyväksi
Tulevaisuudessa yritys haluaa nostaa yhä enemmän vastuullisuustyötään näkyviksi tuotteisiin ja markkinointiin. Esimerkiksi tuotteiden hiilijalanjäljen laskenta kiinnostaa. Vuohenmaitopohjaiset jäätelöt ovat laajalle yleisölle vielä melko vieraita, mutta niissä on paljon kasvupotentiaalia. -Teettämässämme kyselyssä kolmestatuhannesta vastaajasta 44 % kertoi kaipaavansa lisää laktoosittomia jäätelöitä kauppojen hyllyihin, Shahlan Namiq kertoo. Myös koiranjäätelössä nähdään vahvaa laajentumispotentiaalia lemmikkien ruokamarkkinan kasvun myötä.
Tutustu Voihan Vuohi! -yritykseen: voihanvuohi.fi
Ota yhteyttä ja liity parveen
Etelä-Pohjalaisten oma kestävän kilpailukyvyn Riihi, kokoaa saman katon alle kestävään liiketoimintaan ja erityisesti kiertotalousteen liittyvää tietoa ja toimijoita. Pääpaino on pk-yritysten toimet ja tarpeet. Kysy meiltä tai kerro toimistasi kiertotalouden saralla. Tuo yrityksesi toimet näkyviksi, liity Riihen parveen.
Tilaa uutiskirje ja pysyt kuulolla
Kestävä liiketoiminta ja kiertotalous luovat mahdollisuuksia pysyä mukana muutoksessa, kilpailukykyisesti. Se luo uutta bisnestä! Tilaa uutiskirje ja kuulet uusista mahdollisuuksista osaamisesi kehittämiseksi. Kirjeen sisältö painottuu pk-yrityskenttään.